Skip to content

PCOS (polycystic ovary syndrome) eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on tavallinen naisilla esiintyvä hormonitoiminnan häiriö, joka voi aiheuttaa lapsettomuutta. Mistä oireyhtymässä oikein on kysymys ja mitkä mahdollisuudet PCOS-diagnoosin saaneilla naisilla on lopulta saada lapsia?

PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on tavallinen, noin 5-15 %:lla naisista esiintyvä hormonihäiriö, jonka syntyyn vaikuttavat todennäköisesti sekä ympäristötekijät että genetiikka. Sen tyypillisiin tunnusmerkkeihin kuuluvat kuukautiskierron häiriöt, liiallisena karvoituksena ja aknena tai laboratoriokokein nähtävä mieshormonin liikavaikutus sekä kaikututkimuksessa havaitut monirakkulaiset munasarjat. Varsinaisen diagnoosin saamiseksi kahden edellä mainituista kriteereistä pitää täyttyä. Näin ollen naisella voi olla PCOS, vaikka hänellä ei olisikaan oireyhtymän nimen mukaista monirakkulaista munasarjarakennetta. Kaiken kaikkiaan oireyhtymän oireet ja vaikeusaste vaihtelevat hyvin paljon.

Nova Vitan lapsettomuuslääkärien Elle Talvingin, Liisa Viirmaan ja Peeter Karitsin mukaan PCOS on alidiagnosoitu oireyhtymä, joka todetaan usein vasta lapsettomuusklinikalla.

– Lapsensaantiongelmat ovat tyypillinen syy hakeutua lääkäriin ja sitä kautta voi käydä ilmi, että naisella on PCOS. Olisi kuitenkin hyvä, että naiset tunnistaisivat oireet ja saisivat diagnoosin ajoissa, sillä oireyhtymällä voi olla myös muita terveydellisiä vaikutuksia. PCOS-naisilla on esimerkiksi selkeästi kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen, valottaa Liisa Viirmaa.

Lapsensaantiongelmat johtuvat munasarjojen monirakkulaoireyhtymässä ovulaatiohäiriöstä, jonka takia kuukautiskierto on häiriintynyt.

– Pahimmassa tapauksessa ovulaatiota eli munasolun kuukausittaista kypsymistä ja irtoamista ei tapahdu ollenkaan. Joillakin naisilla ovulaatio tapahtuu vaihtelevasti, Elle Talving sanoo.

PCOS:ssä ovulaatiohäiriöön vaikuttaa elimistössä oleva liian korkea mieshormonipitoisuus, joka häiritsee munasolun kypsymisestä ja irtoamisesta vastaavan hypotalamus-aivolisäke-munasarja -akselin toimintaa. Kun ovulaatiota ei tapahdu, mieshormonin määrä kasvaa entisestään ja tilanne pahenee. Mieshormonin määrä voi nousta myös PCOS-naisilla usein esiintyvän insuliiniresistenssin myötä, jolloin veren liiallinen insuliinipitoisuus lisää munasarjojen mieshormonituotantoa.

Lapsettomuuden kannalta PCOS ei ole Peeter Karitsin mukaan kuitenkaan pahin mahdollinen ongelma, sillä ovulaatio saadaan tapahtumaan usein lääkkeiden avulla. Näin ollen kuukautiskierron normalisoituessa myös todennäköisyys raskauden alkamiselle kasvaa. Naisilla, joilla on insuliiniresistenssi, tilannetta voidaan edelleen auttaa resistenssiä laskevalla lääkityksellä, mikä aikaansaa kehon mieshormonipitoisuuden laskun. Koska PCOS:ään liittyy usein ylipaino, voi myös painonpudotuksella olla ovulaation kannalta myönteinen vaikutus.

– On tietenkin mahdollista, että lapsettomuuden taustalla vaikuttavat PCOS:n lisäksi muut syyt, jolloin apuna voidaan joutua käyttämään järeämpiä lapsettomuuden hoitokeinoja. Jokaisen potilaan tilanne on aina yksilöllinen ja hoidontarve arvioidaan klinikalla kunkin kohdalla erikseen, Elle Talving tähdentää.

– Loppuun on myös hyvä muistuttaa, että osa PCOS-naisista voi tulla raskaaksi ilman ulkopuolista apua.

Käytettyjä lähteitä:

Tiitinen Aila. 1.10.2018. Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS). Lääkärikirja Duodecim.

Potilaan Lääkärilehti. 29.8.2017. Kenellä on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä?

https://www.infomaterjalid.ee