Skip to content

Hedelmällisyys voi alentua useasta eri syystä. Me Nova Vitassa autamme säilyttämään hedelmällisyyttä ennakoivasti: varastoimme nestetyppeen sukusoluja (munasolut tai siittiöt), sukusolukudosta (kiveskudos) tai alkioita myöhempää käyttöä varten.

Sukusolujen säilöminen ennen syöpähoitojen aloittamista on yleisin ennakoivan hedelmällisyyden peruste. Hedelmällisyyden säilyttäminen omia sukusoluja varastoimalla nähdään nykyisin sairastuneen henkilön elämänlaadun oleellisena osatekijänä syövän hoitoennusteiden parannuttua useissa syöpätyypeissä.

Munasolujen pakastus

Länsimaissa ensisynnyttäjien keski-ikä nousee jatkuvasti, mikä lisää myös ikätekijästä johtuvaa lapsettomuutta sekä lahjoitettujen munasolujen tarvetta. Ennakoivan sukusolupakastuksen avulla voidaan varastoida sukusoluja nuorella iällä ja turvata lapsen saamisen mahdollisuus omilla sukusoluilla myöhemmin, omaan elämäntilanteeseen paremmin sopivassa tilanteessa.

Munasolupankkiin säilötään munasoluja pakastamalla, samanlaisella menetelmällä kuin aiemmin on jo vuosien ajan pakastettu alkioita lapsettomuushoidoissa (vitrifiointi). Munasolupankin avulla luovutetuilla munasoluilla tehtävien hoitojen toteutus nopeutuu, tehostuu ja helpottuu niin munasolun lahjoittajan kuin soluja hoidossa tarvitsevan naisen osalta. Pakastemunasolujen avulla voidaan vähentää tarvittavan lääkehoidon määrää ja hoidon yksinkertaistuessa hoitoa voidaan tarjota edullisempaan hintaan. Munasolupankkia hyödyntämällä voidaan arvokkaita soluja käyttää juuri sopiva määrä ja välttää mahdollisten ylimääräisten alkioiden olemassaoloon liittyvät eettiset ongelmat. Lue lisää lahjamunasoluhoidoista Nova Vita klinikalla täältä.

Munasolupankkiin voivat turvautua myös naiset, jotka haluavat pakastaa omia munasolujaan myöhempää käyttöä varten. Lue lisää ennakoivasta munasolupakastuksesta.

Huolimatta kasvavista potilasmääristä Nova Vitassa on mahdollista päästä lahjamunasoluhoitoihin ilman merkittävää jonotusaikaa. Kerromme mielellämme lisää munasolupankista ja hoidoista lahjoitetuilla sukusoluilla!

Ota yhteyttä kansainväliseen potilaskoordinaattoriin:

Alisa Stepanova

Kansainvälinen potilaskoordinaattori
Henkilö voi palvella seuraavilla kielilläFinnishEnglishRussianEstonianEstonian

Siemennesteen ja kiveskudoksen pakastus

Jos miehellä ei ole siemennesteessä siittiöitä, niitä saattaa löytyä kiveskudoksesta. Kudosnäyte otetaan kiveksestä paikallispuudutuksen jälkeen. Sairauslomaa kirjoitetaan toimenpidepäiväksi. Näytteestä eristetään siittiöt, jotka viedään mikrohedelmöitystekniikalla (ICSI) kypsiin munasoluihin. Hoitotulokset ovat samankaltaiset kuin siemennesteestä eristetyillä siittiöillä.

Kehitämme Nova Vitassa uusia hedelmällisyyden säilyttämismenetelmiä pienille siittiömäärille, kuten kiveskudoksesta eristetyille siittiöille.

Hedelmöityshoitoihin pääsee jonottamatta, ilman lähetettä. Ota yhteyttä ja varaa aika Nova Vitaan!

Alisa Stepanova

Kansainvälinen potilaskoordinaattori
Henkilö voi palvella seuraavilla kielilläFinnishEnglishRussianEstonianEstonian